Vaeltavia kirjoja ja perittyjä lehtiä

Kun näin iloa säkenöivän Marie Kondon Netflix-sarjassaan koputtelevan asiakkaidensa kymmeniä kirjoja hereille hymähdin:No tuota (kirjojen määrä) ongelmaa meillä ainakaan ei ole! Ajattelenkin tämän osuuden olevan läpihuutojuttu, jonka suoritan hetkessä, sen kummempaa miettimättä.

Nooh, lopulta kun tultiin joululomalta kotiin katsoin meidän asuntoa: Kirjoja siellä, kirjoja täällä. Kirjoja keittiössä, makkarissa, vaatehuoneessa, olohuoneessa, kaapeissa, tasoilla, lattialla, sängyn alla… Ymmärsit varmasti jo, että meillä oli kirjoja ihan joka paikassa ja huoneessa. Siellä missä minä tai tyttäreni, olimme niitä viimeksi tarvinneet. Menikin hyvä tovi keräillä kaikki asuntoon vaeltamaan lähteneet kirjat ja sen jälkeen hämmästellä kuinka paljon niitä olikaan kerääntynyt!

Photo is from Pexels

Omat kirjani olivat nopeasti läpi vilkaistut sillä niitä ei montaa ole ja niistäkin vain yksi lähti roskiin ja muutama muu päätyi kirppiskuormaan. Parin vanhan oppikirjan kanssa piti hieman miettiä, mutta Konmari kirjassa oli hyvä kohta tästä mikä sai minut tajuamaan, että jos en ole kymmeneen vuoteen kirjaa avannut, en todennäköisesti tarvitse sitä jatkossakaa. Ja jos tarvitsen, voin sen hankkia sitten tai lainata esimerkiksi kirjastosta. Tyttäreni omat kirjat ja meidän (ja koko suvun) ”yhteiset” kirjat sen sijaan… Voi apua! On uusia, vanhoja, kiertopalkinto kirjoja ja heräteostoksia. Pieniä matkakirjoja ja isoja satukirjoja.

Me matkustetaan vuositasolla tyttäreni kanssa suhteellisen paljon autolla ja näitä parin euron pikkukirjoja tulee näennä ostettua aika paljon, sillä luulin jo myyneeni ne kaikki pois jo edellisellä kirpputoripöydällä. Nämä kirjat löytyivät tyttäreni lelujen tms seasta.

Siinä olikin melkoinen työ, kun kävin tyttäreni kanssa ne läpi. Tai no omansa hän vilaisi nopeasti läpi ja tehokkaasti karsi sen mitä ei enää koe haluavansa pitää. Varsinaisesta ilosta en hänelle ole puhunut sen suuremmin, sillä hänen vastauksensa on kaikkeen, että ”JUURI TÄMÄ tuo hirveästi iloa”. Tyydyinkin hänen kohdallaan ratkaisuun haluaako hän säilyttää vai ei.

Meidän ”yhteiset” kirjat sen sijaan ovat ongelma. Ne ovat kirjoja jotka minun vanhempani ovat ostaneet 90 -luvulla minulle ja sisaruksilleni ja jotka tulivat tyttäreni synnyttyä kaikki meille sillä sisaruksillani ei ole lapsia. Näitä perintökirjoja on karsittu ennenkin ja liian rikkinäiset, tuplat tms on jo karsittu pois. Tyttärelleni mikään näistä kirjoista (Barbie -kirjoja lukuunottamatta) ei ollut säilyttämisen arvoinen, mutta minä joka muistan jokaisen tarinan jo kantta katsomalla, jäin selaamaan niitä muistellen omaa lapsuuttani. Lopulta kärsivällisen tutkimisen jälkeen pinoista löytyi muutama kirja joita kumpikaan meistä ei halua säilyttää. Kysyin tunnon tuskissani myös äitini mielipidettä varmuuden (ja perherauhan) vuoksi ja päädyttiin siihen, että osa kirjoista palaa äitini luo, osa jatkaa matkaansa lahjoitukseen ja kirpputorille.

Btw. Nuo Saturday Post -kirjat, jotka kuvassa ovat ylemmällä hyllyllä lappeellaan eivät oikeasti ole kirjoja vaan pahvisia säilytysrasioita.

Meidän kirjat ovat nyt löytäneet paikkansa sieltä minne ne kuuluvat. Keittokirjat jäivät edelleen keittiöön, sillä tykkään siitä, että ne ovat siellä käden ulottuvilla. Muut kirjat sen sijaan ovat kaikki vitriinikaapin hyllyillä. Myös joulukirjat ovat siellä, vaikka ensin ajattelin järjestää ne joulukamppeiden kanssa samoihin laatikoihin. Se tuntui kuitenkin järjettömältä, sillä sitten joutuisin roudaamaan niitä vähintään kahdesti vuodessä ylös ja alas, mikä on tarpeetonta. Lisäksi nyt tiedän mitä ja millaisia kirjoja meillä kaikkiaan on ja mitä meille ei enää hankita, sillä eräät kirjat lähtivät meiltä lukemattomina kiertoon.

Oma ryhmänsä jonka kävin samalla läpi on perintönä tulleet aikakausilehdet ja käsityölehdet. Tämä ryhmä hyppäsi vastaan eräästä kaapista vähän yllätyksenä, sillä en enää edes muistanut, että mulla on aikakausi- ja käsityölehtiä 30-, 40-, 50- ja 60-luvuilta. Lehtiä jotka ovat joskus kymmeniä vuosia sitten kuuluneet nyttemmin jo edesmenneille mummolleni ja tämän siskolle. Kävin laatikon tuossa läpi kriittisesti lehti kerrallaan ja huomasin haluavani säilyttää vain neljäsosan lehdistä askartelua ja katselua varten. Murto-osa oli niin huonossa kunnossa tai repeillyt, että ne lähtivät paperin keräykseen ja vajaa 100 lehteä niputin ja vein kirpputorille. Paperinkeräykseen en niitä suoraan hennonnut viedä, sillä joku toinen voi oikeasti ilahtua ja onhan osa niistä yli 80 vuotiaita eli niitä ei ihan joka paikasta löydä.

– ❤ –

Koko tämä kirja/lehti maritus oli varsin silmiä avaavaa.

Millaista tavaraa kotiin kertyykään vuosien varrella ihan huomaamatta!