Äidin ja tyttären vaatteiden maritus

Marie Kondo neuvoo aloittamaan kodin järjestelyn vaatteista. Vaatteet, asusteet ja kengät kasataa yhteen ja sitten lähdetään katsomaan yksitellen mikä vaate tuottaa iloa ja mikä ei. Iloa tuottavat vaatteet jäävät ja kaikki muut lähtevät pois. Yksinkertaista vai mitä?

Meidän seniorikissa Milli osallistui omalta osaltaa ilon metsästykseen.

Nyt järjesteltynä vaatehuone tuottaa minulle pitkästä aikaa taas iloa. Maalattiin (=iskä maalasi) se pari vuotta sitten toiveeni mukaisesti ihanalla vaaleanpunaisella ja rakastan pientä pukeutumiskoppiani todella paljon! Aiemmin surkeana laatikoiden ja muun romun seassa lojunut kehyksetön akvarelli sopii tuohon ylös hyvin odottamaan parempaa rahatilannetta ja samalla näen sen päivittäin mikä on omiaan ilahduttamaan harmaan arjen keskellä. 

Aiemmin ylätasot olivat täynnä laatikoita ja muuta ei niin esteettisesti mukavaa, mutta nyt kun kangaslaatikot tms löysivät tässä samalla uuden paikan keittiön aiemmin puolityhjästä ompelukaapista, vaatehuone vaikuttaa jotenkin suuremmalta ja ilmavammalta.

Varsinaisen marittamisen kanssa olin aluksi hieman hukassa, sillä alkuun ei mikään vaate tuntunut oikeastaan yhtään miltään. Lopulta muistin jostain kuulemani neuvon siitä, että maritus kannattaa aloittaa lempi tavarasta ja sen jälkeen verrata muiden tavaroiden tuottamaa reaktiota siihen tunteeseen minkä lempparista sai. Mulle lempi vaate on mun mustakultainen neuletakki. Ihan siksi, että vaikka käytän sitä harvoin, sen pukemisesta tulee hyvä fiilis.

Lähtötilanne vaatteissa ei nyt ollut mikään varsinainen katastrofi mut tosiaan, mul on 140cm leveä sänky joten kyllähän noita oli…

Koska maritin vaatteeni ekan kerran jo yli pari vuotta sitten, en mielestäni omistanut juurikaan mitään turhaa tai kovin ikävää. Ensin harkitsinkin hyppääväni omat vaatteeni yli, mutta kuinka ollakkaan vaatehuoneesta lähti lähes jätesäkillinen MINUN vaatteitani, käsilaukkujani ja kenkiäni. Itseasiassa, mulla ei ole tällä hetkellä arkikäsilaukkua ollenkaan. Jätin kaappiin vain mun rakkaimman 10 vuotta vanhan ruutuveskan, repun , läppärilaukun ja kaksi urkkakassia. Kenkiäkin lähti peräti kaksi paria. Mulla on nyt kenkiä yhteensä kahdeksat: talvikengät, lenkkarit, nilkkurit, korkkarit, salikengät, ballerinat ja parit sandaalit.

Jäljelle jääneet vaatteet päätyivät kaappiin perinteisemmin viikattuina, sillä omien vaatteiden kohdalla koen ilahduttavammaki sen, että näen ne kaikki yhdellä vaatehuoneen oven avauksella.

Tyttäreni vaatteet kävimme läpi yhdessä. Yllätyin siitä miten paljon lapsi itse halusi karsia vaatteita joista ei pidä ja miten paljon meille vaatteita silti jäi. Roskiin ei tarvinnut kovin montaa lastenvaatetta laittaa, sillä rikkinäiset karsin yleensä suoraan reiän tulon jälkeen roskiin. Suurin osa karsituista lähteekin kirpparille kun saan aikaiseksi varata pöydän.

Tyttären vaatteet on jo parisen vuotta olleet pystyviikattuina noissa koreissa. Se mikä nyt muuttui on se, etteivät ne enää pursua yli.

Jo vuosia mun meikit, hiusjutut ja muut päivittäistuotteet ovat asustaneet vaatehuoneen hyllyillä. Koska niitä ei ole mitenkään hirveästi kävin ne vaatteiden kaappiin laiton yhteydessä läpi ja järjestelin hyllyille. Olen miettinyt josko hankkisin niille jonkinlaisen oman laatikon, jolloin voisin ottaa ne tarvittaessa kaapista esille kerralla, mutta se idea on vielä mietintämyssyssä hautumassa. Tyttäreni korut ja omat erityiset hiusjutut muuttivat meidän huoneen kallaxin laatikkoon. Tajusin nimittäin, että jos säilytän niitä samassa paikassa omieni kanssa riski siihen, että tytär niitä hamutessaan näpelehtää myös minun tavaroitani (=meikkkejä). Enää hän toki ei piirtele huulipunillani seiniin, mutta hän mielellään lainailee hajuvettäni tai ”meikkaa” minun meikeilläni. Nyt pidän sormet ristissä, josko tämä yksinkertainen muutos auttaisi vähentämään sitä.

Minun makuuni nämä hyllyt ovat hieman tylsät ja kalseat, mutta enköhän minä prosessin edetessä siihen jonkin kivan ratkaisun keksi.

Ulkovaatteet ja -kengät sekä minun huivini, piponi ja käsineeni ovat edelleen eteisen henkarikaapissa ja sen hyllyllä. Kuvasta poiketen siellä yleensä on myös tyttäreni toppahaalari ja kengät.

Käydessäni tyttäreni kanssa hänen tavaroitaan läpi heräsin huomaamaan miten epäkäytännöllisesti lapsen omatoimisen järjetelyn kannalta meillä on tähän asti säilytetty esimerkiksi hänen pipojaa, hanskojaan tms. Ne nimittäin aiemmin majailivat naulakkokaapin ylähyllyllä muistona ajasta, jolloin tyttäreni tykkäsi levittää ja leikkiä niillä koko ajan. Tein hänen ulkokamppeilleen nyt paikan eteisen lipaston ylimpään laatikkoon ja vaikka ne ovatkin nyt viikon aikana olleet välillä enemmän lipaston päällä kuin laatikossa, eteisen siivoaminen on vähentynyt.

Eteisen lipaston ylälaatikko sai uuden käyttötarkoituksen tyttäreni ulkovaatteiden ja asusteiden muutettua sinne. Sieltä löytyy nyt myös meidän uusi kotiavainpiste mikä helpottaa kummasti avaimien löytymistä hektisessäkin arjessa.

Jotenkin jo ensimmäisen marituskohteen jälkeen olo on kevyempi ja iloisempi.

Mites sinä joka olet jo marittanut vaatteesi: Huomaatko eron aiempaan?

Ps. Blogillani on nyt myös oma Facebook -sivu Iloa Etsimässä.